Personal

Kontrollin puutetta ja muuttolaatikoita

Huhhuh, taas yksi muutto takana ja nyt onkin jo melkein huhtikuun puoliväli. Pakko se on myöntää, että viime kuukaudet on ollut jotenkin erityisen raskaita ja tuntuu, että energia on hyvin vähissä pandemian suhteen. Ei vaan kerta kaikkiaan jaksaisi enää. Pitkän aikaa olen ollut hyvin uupunut ajoittain, mutta nyt viime viikkoina tilanne on ainakin omalla kohdallani hankaloitunut. Tuntuu, että ilon aiheet on hyvin vähissä eikä tässä itseään toistavassa arjessa oikeasti enää meinaa jaksaa pysyä positiivisena, olo on samaan aikaan turta ja huolestunut ja kiukkuinen. Oman pään sisällä maisemat on olleet hyvin ankeat ja huomaan kantavani huolta mitä erikoisemmista asioista. Tosin hieman lohduttaa se, että huomaan myös usean muun kokevan pohjatonta kyllästymistä ja kontrollin puutetta tässä kohtaa, kun näitä oloja on eletty yli vuosi putkeen.

Rentoutuminen ja huolista irti päästäminen on osoittautunut lähes mahdottomaksi ja sille ajoittain jopa jaksan nauraa, että miten kaikesta on mahdollista stressata ja ahdistua. Mutta loppujen lopuksi selityshän tälle on hyvin looginen: Elämässä ei tapahdu juuri mitään, joten mieli keskittää kaiken huomionsa näihin pieniin (mutta nyt niin suurilta tuntuviin!) huoliin. Aiemmin oli mahdollista suunnitella tulevaa, lähteä viikonloppuna kaupungille seikkailemaan tai salille treenaamaan, oli paljon asioita, joita odottaa ja joista innostua.

Yksi hyvin positiivinen asia kuitenkin oli tää meidän muutto. Uusi asuntomme on toistaiseksi osoittautunut hyvin hiljaiseksi ja pieni taloyhtiö vaikuttaa todella rauhalliselta. Asunnon pohjaratkaisu on muutenkin miellyttävämpi kuin edellinen, jossa ei ollut erillistä eteistä ollenkaan. Onko ilahtuminen erinomaisista kodinkone valinnoista ja säilytystilan runsaudesta merkki siitä, että on tulossa vanhaksi? Aamulenkit olen tehnyt Mustikkamaalla ja keväisinä päivinä nauttinut auringonpaisteesta parvekkeella. ✨

Ollaan kävelty ja ajettu autolla muutamaankin kertaa vanhan asuintalomme ohi ja näin jälkeenpäin ihmetyttää kyllä aidosti, miten tuohon ympäristön sotkuisuuteen ja meluisuuteen sinne muuttaessa tottui niin nopeasti. Edellinen asuntomme sijaitsi Verkkosaaren puolella, joka oli käytännössä yhtä isoa rakennustyömaata ja ympäristön äänimaisema ja maisema ylipäätään olivat sen mukaiset. Uusi asuntomme taas sijaitsee siinä kohtaa Kalasatamaa, jossa ei enää rakenneta ja matka merenrantaan ja Mustikkamaalle on todella lyhyt, on kummallista avata ikkuna ja kuulla vain hiljaisuus kun aiemmin saman tehdessä asunnon täyttivät työmaan äänet. Tässä nyt viikon elämisen jälkeen voi sanoa, että asunto tuntuu jo kodilta ja omalta turvapaikalta.

Noh summa summarum, ei tässä auta kun itse kunkin vielä jaksaa puristaa (jokin edeltä määrittämätön aika) ja toivoa parasta. Tämän viikonlopun ainoa tavoite on yksinkertaisesti vain yrittää löytää keinoja rauhoittaa tätä valtoimenaan pään sisällä vellovaa stressiä ja ahdistusta. Aloitin viikonlopun saunomalla rauhassa kynttilänvalossa ja hemmottelemalla itseäni hoitamalla iltarutiinit hyvin rauhalliseen tahtiin, jolloin koin aidosti ainakin 10 minuuttia miltä mielenrauha tuntuu ja se on jo enemmän kuin ei ollenkaan. 😅Jos sulla joka luet tätä on toimivia tapoja mielen rauhoittamiseen niin kommentoi, otan kaikki vinkit vastaan mielelläni.

Tsemppiä kaikille puristukseen ja mukavaa viikonloppua. 💌

2 Comments

  • M

    Kyllä me vielä jaksetaan sinnitellä ja kesällä sit toivottavasti on jo tilanne parempi ja voidaan tehdä kaikkee kivaa. Vähintään sit ulkona, viinipullo ja piknikevästä mukaan ja nautitaan kesästä ja auringosta. ☀️❤️

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *